Improvisaatiota ja trampoliinia

8.7.2015

20150708_142040Kolmas aineistonkeruupäivä. Aamu alkoi kameroiden virittelyn jälkeen tuttuun tapaan meditoinnilla ja aitojen maalaamisella. Aitarivistöstä on muodostunut jo melkoisen pitkä ja värikäs! Stoan musiikkisaliin oli tuotu myös trampoliini, jota me tutkijat livahdimme kokeilemaan hieman ennen muiden saapumista. Salahyppelyn lisäksi pääsimme muun ryhmän mukaan myös varsinaiseen tekemiseen. Pääsimme esimerkiksi vain kehonkieltä käyttäen ja toisen impulsseja kuulostellen muodostamaan patsaita. Saimme yhdessä aikaan mm. Eiffel-tornin, dinosauruksen suun ja kuvan, jossa nuori nainen viekottelee rollaattorilla kulkevaa varakasta vanhusta.

Päivän improvisaatioharjoituksiin osallitumisen myötä oli mielenkiintoista huomata, miten improvisaatio itseasiassa helpottuu, kun kieli jätetään kuviosta pois. Toisten tarjoukset ja impulssit hyväksytään sellaisenaan, ja jatketaan juttua omalla impulssilla. Tilanteessa ei siis tarvinnut kielellisesti sopia ja määritellä, miten toisen eleen tai liikkeen tulkitsi. Riitti, että heittäytyi itse mukaan sen kummempia miettimättä. Mahtavaa!

Kuvauspäivät kuluvat todella nopeasti, vaikka me tutkijat emme kaikkeen tekemiseen osallistukaan. Sivusta seuraaminen on yhtälailla äärettömän mielenkiintoista ja inspiroivaa. Päivän päätteeksi päästiin vielä vähän hyppimään trampoliinilla. Erästä kanssahyppijää lainatakseni voin todeta, että tulin iha merisairaaks tosta hyppimisestä.

Jonna