Ajatuksia tähänastisista työpäivistä

16.7.2015

Alkuvuonna etsin kesätöitä ja ilmoitus tutkimusavustajan työstä ilmestyi ainejärjestöni sähköpostilistalle. Parin sähköpostin ja työhaastattelun jälkeen sain kuulla, että minulla oli paitsi kesätöitä, myös ensimmäinen palkallinen työpaikka omalta alaltani ja suuntaviivat gradulleni. Hankkeeseen kytkeytyvät teemat, kuten kuuluminen ja työ, ovat risteilleet mielessäni. Kuuluminen on viisi viikkoa kestävän kesätyöprojektin tämän vuoden kattoteema, jota seitsemän nuorta osallistujaa pohtii Elinan ja Saran kanssa ja joka on heidän URB-festareille rakentamansa esityksen teema. Työ ja etenkin taiteilijuus työnä taas yksi koko hankkeen näkökulmista, joita työryhmämme tutkii kolmen vuoden aikana.

Kuuluminen – mikä on minun paikkani tämän hankkeen työryhmässä, mikä tutkijoiden sisällä, mikä kaikkien hankkeeseen osallistuvien? Kun tulin työhaastatteluun tutkimusavustajaksi, mainitsin yliopistomaailmaan liittämästäni vierauden ja paikattomuuden tunteesta; projektin vetäjä Liisa kutsui minut tällöin koko työryhmän tapaamisiin, joita järjestettiin keväisin noin joka toinen viikko. Juttelimme taiteen ja tieteen teosta ja siitä, miten ja millaisista lähtökohdista työryhmämme jäsenet tekevät työtään. Oli hämmentävää ja ihanaa, ettei tuntunut yhtään lapselta, joka leikkii aikuista vaan siltä, että voin kommentoida ja puhua ajatuksiani häpeämättä. Kuulumisen kysymykset ovat läsnä myös kesätyöprojektin harjoituksissa, joita olemme kahtena päivänä viikossa seuraamassa. Välillä osallistumme esimerkiksi improharjoituksiin tai keskusteluihin, toisina hetkinä olemme vain taustalla. Tekisi mieli olla osa ryhmää, mutta paikkani on ulkopuolella, tai ainakin hiukan reunalla. Silti: tuntuu, että kuuluu tänne ja tähän joukkoon, näiden ihmisten seuraan.

Minulle tämä hanke on paitsi ikkuna tieteen ja taiteen maailmoihin, myös siihen, mitä haluan joskus työkseni tehdä. Aiemmat työni ovat kestäneet yleensä vain kesän, olen tiennyt syyskuun tullessa jatkavani opintoja ja luultavasti hakevani seuraavana keväänä jo jonnekin muualle. Työsuhdetta on aina kehystänyt määräaikaisuus ja irrallisuus, keskustelut työkavereiden kanssa ovat jääneet kahvipöytään. Muutkin kesätyöni ovat toki tarjonneet näkökulmia ja ajatuksia, mutta nyt katson työpäiviäni uudella uteliaisuudella: minkä tekemisestä nautin, mitä toivoisin lisää, mitä en. Haluaisinko tutkia työkseni vai enkö sittenkään? Mitä tutkimus voi olla käytännössä, entä taide? Mikä niitä yhdistää tai erottaa?

Katja

kuva täältä