Keskusteluntutkimuksen päivät pähkinänkuoressa

7.4.2016

Esittelen seuraavaksi muutamia keskusteluntutkimuksen päivillä kuulemiamme esitelmiä ja kerron, millaisia läsnäoloon liittyviä näkökulmia esitelmät ja niiden pohjalta syntyneet ajatukset nostivat esiin. Kaikki esitelmät olivat inspiroivia ja antoisia. Suosittelenkin tutustumaan ohjelmaan ja abstrakteihin yliopiston sivuilla. (Lue lisää keskusteluntutkimuksen päivistä ja Marjon ja Lauran esitelmästä edellisestä tekstistä.)

Esitelmien pituutta oli rajattu tänä vuonna niin, että puheaikaa oli 15 minuuttia perinteisen 20 minuutin sijasta. Aikataulut pitivät yllättävän hyvin, ja osallistujien vireystaso, vai pitäisikö sanoa läsnäolotaso, pysyi niin ikään korkeana koko kaksipäiväisen seminaarin ajan. Konferenssi-illallinen nautittiin ravintola Torressa, josta jatkoimme kouluun, tarkemmin sanoen Koulu-nimiseen panimoravintolaan. Ennen esitelmien antiin pureutumista voisin omasta ja todennäköisesti myös kollegojeni puolesta lähettää kiitokset päivien järjestelyistä vastanneille keskusteluntutkijakollegoille Turkuun. Kiitos!

Päivien avausesitelmässä Marika Helisten näytti, miten kielelliset muodot ja keholliset käytänteet kongruoivat pidempien kerrontavuorojen paluujaksoissa, joissa kertomuksen keskelle on kiilannut muuta toimintaa ja kertoja palaa takaisin kerrontaan. Analysoiduista katkelmista kävi ilmi, että paluukohdissa kertojat sekä kierrättävät edellä käyttämiään kielenaineksia että palaavat kerronnan keskeyttänyttä toimintaa edeltävään asentoonsa tai käyttävät samankaltaisia eleitä kuin ennen kerronnan keskeytymistä.

Aino Koivisto käsitteli esitelmässään uutispartikkeleita osallistujuuden indekseinä. Esimerkiksi partikkelit aijaa, hö tai mhy voivat toimia minimaalisina empatian osoittimina, mutta niiden riittävyys riippuu kulloisestakin kontekstista. Partikkelit ovat siinä mielessä käteviä, etteivät ne sisällä selontekovelvollisuutta – ainakaan aikuisten puhujien arkikeskustelussa osallistujat eivät tyypillisesti joudu tilille käyttämistään partikkeleista, esimerkiksi vastaamaan kysymykseen ”Miks sä sanoit aijaa?” Läsnäolon ja roolien kannalta kiinnostava oli hetkellinen siirtymä tutkijan roolista arkirooliin: ”Juna oli myöhässä ja sit taksi ei tullu Kupittaan asemalle.”

Marja-Leena Sorjonen nosti plenaarissaan Läsnäolo, osallistuminen ja sosiaalinen vuorovaikutus fokukseen kyseisten käsitteiden käytön. Näimme aluksi internetistä poimittuja esimerkkejä, jotka herättivät pohtimaan, millaisissa yhteyksissä käsitteet ovat kotonaan arkikirjoittajilla. Näkemäni perusteella päättelin, että läsnäoloa ja osallistumista pidetään lähtökohtaisesti positiivisina ilmiöinä – esimerkeissä ei tullut vastaan oikeastaan mitään sellaista, missä käsitteet olisivat värittyneet negatiivisesti. Lisäksi ne tuntuvat edellyttävän inhimillistä tai ainakin elollista toimijaa. Voidaan sanoa, että seminaarissa on läsnä kymmenen osallistujaa, mutta tuolit ja pöydät eivät tule kyseeseen.

Entä miten olisi kissa? Pääsin pohdinnoissani kissaan suunnilleen samalla hetkellä, kun eteemme avautui videoitu keskustelukatkelma, jossa kissa osallistuu naukumalla kahden ihmisen väliseen keskusteluun. Toinen keskustelijoista nostaa kissan syliin ja puhuttelee sitä pronominilla , mikä osoittaa, että kyseinen vuoro on suunnattu kissalle. Keskustelukumppani suostuu hetkellisesti ottamaan kissan mukaan vuorovaikutukseen puhumalla kissasta, mutta viittaa siihen kolmannessa persoonassa, pronominilla hän. Vaikka kissa on puheenaiheena, vuoroa ei ole suunnattu kissalle. Seuraavassa vuorossaan sama puhuja sinetöi osallistujien joukon nimenomaan inhimillisiin toimijoihin muotoilemalla ehdotuksen: Hei haluttaisko me maistaa sitä likööriä? Vuoro on kiinnostava, koska pronomini me voisi viitata kaikkiin läsnäolijoihin ja näin ollen myös kissa voisi kuulua osallistujajoukkoon. Tässä tapauksessa vuoron merkityssisältö sulkee kissan kuitenkin pois; kissa ei ole potentiaalinen liköörinmaistaja. Vielä mahdottomampaa olisi, että kissa nimenomaisesti haluaisi maistaa likööriä, ja siinäkin tapauksessa, että se pystyisi ilmaisemaan intentionsa vastaamalla ehdotukseen myöntävästi. Kyseinen ehdotus toimiikin paitsi siirtymänä seuraavaan toimintaan myös kätevänä tapana muotoilla osallistumiskehikko uudelleen kahden ihmisen väliseksi keskusteluksi ja palauttaa kissa omiensa joukkoon lattialle naukumaan.

Pia Päiviö puhui puolitoistavuotiaiden kaksikielisten kaksosten vuorovaikutuksesta läsnäolon ja jaetun huomion näkökulmasta. Aineisto oli kerätty videoimalla lapsia säännöllisin väliajoin suomea puhuvan äidin tai saksankielisen isän kanssa niistä ajoista asti, kun lapset alkoivat käyttää sanoja. Päiviö kertoi kysyneensä vinkkejä aineistonkeruuseen lapsen kielen oppimisen guruna tunnetulta Tomasellolta, joka oli neuvonut nauhoittamaan kuukauden välein, mutta viitenä peräkkäisenä päivänä. Kertaviikkoisten nauhoitusten ongelmaksi saattaa muodostua se, että lapsi ei välttämättä puhu juuri silloin, kun kamera on käynnissä. Päiviön aineistoja saa lainata tutkimustarkoituksiin tutkijalta pyytämällä. Katsoimme videopätkän, jossa puolitoistavuotias taapero käyttää suomen demonstratiivisysteemin koko kirjoa kertoessaan äidilleen, miten tässä, tossa ja siinäkin on liukasta. Näkemäni perusteella suosittelen lämpimästi aineistojen lainaamista, mikäli tutkimus liippaa vähänkään läheltä lapsen kielenoppimista.

Suvi Kaikkonen valotti venäjän kielen imperatiivia ja siihen liittyvää kehollista toimintaa esitelmässään Myyjän käyttämä signaali-imperatiivi deržite venäjänkielisessä vuorovaikutuksessa. Analyysit kohdistuivat sanallisen ilmauksen ja siihen liittyvän kehollisen toiminnan, ostoskassin ojentamisen, keskinäiseen ajoitukseen: deržite lausuttiin joko samanaikaisesti eleen kanssa tai hieman ojentavan eleen alkamisen jälkeen. Deržite-imperatiivin analyysi vahvistaa näkemystä siitä, että imperatiivit ovat kotonaan jo aloitetuissa toimintajaksoissa, joissa osallistujat kokevat toiminnan yhteiseksi. Tässä kehyksessä puhuja voi olettaa kuulijan toimivan toimintakehotuksen mukaisesti. Analyyseista ilmenee, että kehotuksen velvoittavuus ei kuitenkaan synny pelkästään kielellisestä imperatiivista vaan merkittävästi myös kehollisesta toiminnasta.

Liisa Voutilainen raportoi työryhmänsä tutkimuksesta Empatia, tulkitseminen ja fysiologiset tunneprosessit psykoterapiassa. Aineisto oli kerätty nauhoittamalla terapiaistunnot sekä mittaamalla osallistujien sydämen sykettä, ihon sähkönjohtavuutta ja kasvonlihasten aktivaatiota. Ulkopuoliset havainnoijat olivat myös arvioineet terapeutin vuorojen empatian astetta. Lisäksi oli analysoitu terapeutin vuorojen haastavuutta suhteessa potilaan ilmaisuun. Tutkimus keskittyi terapeutin formulaatioihin eli vuoroihin, joissa terapeutti esittää tulkinnan potilaan puheesta.

Tutkimuksesta ilmeni, että terapeutin empatia rauhoittaa potilasta, mutta lisää terapeutin omaa fysiologista aktivaatiotasoa, toisin sanoen stressiä. Terapeutin fysiologinen aktivaatiotaso nousee hetkellisesti myös haastavien formulaatioiden aikana, mutta ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä. Potilaan fysiologinen aktivaatiotaso taas nousee nimenomaan pitkällä aikavälillä haastavien formulaatioiden seurauksena.

Camilla Lindholm käsitteli esitelmässään muistisairaan vanhuksen jaså-partikkelin käyttöä. Hoitajien käsityksen mukaan vanhus oli omissa maailmoissaan. Vuorovaikutuksen tarkempi analyysi osoitti kuitenkin, että partikkelilla oli vuorovaikutuksellista käyttöä: vanhus käytti sitä reagoidessaan hänelle kohdistettuihin aloitteisiin, kuulemiinsa rinnakkaiskeskusteluihin sekä materiaaliseen maailmaan. Esimerkkejä katsellessani kiinnitin huomiota myös hoitajien puheeseen. Huomasin, että hoitajat kehystivät toimintoja yhteisiksi pronominilla vi ´me´ samaan tapaan kuin väitöskirja-aineistoni kielikylpyopettajat siinä vaiheessa, kun lapset eivät vielä osanneet ruotsia.

Leila Kääntä analysoi ryhmätyön aloitusta 8. luokan historian oppitunnilla, jossa opetus tapahtuu englanniksi. Tehtävän aloitukseen kuluvan 10 minuutin aikana oppilaat ehtivät orientoitua monenlaisiin asioihin ja käväistä jopa luokan ulkopuolella. Nauhoitteista näkyy, että fyysinen läsnäolo ei ole tehtävään keskittymisen tae, joskin se taitaa olla sen edellytys ainakin kyseisenkaltaisissa luokkahuonetilanteissa.

Fyysisen läsnäolon merkitys on perustavasti erilainen virtuaalimaailmoissa, joissa osallistujat jakavat fyysisen tilan sijasta virtuaalisen tilan. Laura Kohonen-Aho analysoi esitelmässään sosiaalisen läsnäolon ilmenemismuotoja virtuaalitiimeissä, joissa osallistujat vuorovaikuttavat keskenään niin sanottujen avatar-hahmojen välityksellä. Tutkimuksessa analysoitiin sekä vuorovaikutustoimintaa virtuaalimaailmassa että jokaisen osallistujan reaaliaikaista toimintaa, kun he osallistuivat virtuaalitiimin vuorovaikutukseen hahmoillaan.

Riikka Nissin esitelmä Henkilöstökoulutuksen näyttämöllä: Toimintakehykset ja niihin osallistuminen liminaalitilan rakentumisessa vei kuulijat organisaatiotutkimuksen maailmaan. Aineistona oli videoitua vuorovaikutusta konsultointiyrityksen asiantuntijaorganisaatiolle tarjoamista henkilöstökoulutuksista, joiden tavoite on organisaation toimintakäytänteiden muuttaminen. Osallistumme Liisan kanssa Riikka Nissin ja Suvi Honkasen järjestämään työpajaan Kielitieteen päivillä, joten kuulemme aiheesta lisää toukokuussa.

Esitelmä Läsnäolo ja yhteisymmärtäminen kuulustelun puhelintulkkauksessa pureutui ajankohtaiseen ja inhimillisesti katsoen äärimmäisen tärkeään aiheeseen. Simo Määttä analysoi ymmärrysongelmia puhelimitse tulkatussa turvapaikkahaastatteluun liittyvässä kuulustelussa. Analyysit osoittavat, että tulkin, turvapaikanhakijan ja kuulustelijan välinen yhteisymmärrys on äärimmäisen haavoittuvaa, eivätkä kuulustelijat välttämättä edes tiedä, etteivät tulkki ja kuulusteltava läheskään aina ymmärrä toisiaan. Esitys palautti mieleeni Marja Etelämäen esittämän vetoomuksen ja sitä seuranneen keskustelun maaliskuun alussa järjestetyssä Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikön kevätseminaarissa: Yhteiskunnassa tarvittaisiin vuorovaikutustutkijoiden osaamista. Miten me voisimme olla läsnä ja osallistua auttaaksemme ihmisiä, jotka tarvitsevat apua juuri nyt?

Marjo