Taiteesta, vuorovaikutuksesta ja jalkapallosta

3.5.2016

Keskustelimme 27.4. hanketapaamisessa vuorovaikutusaineistojen keräämisestä ja esittämisestä yleisölle. Olimme tutustuneet keskustelun pohjaksi jalkapallotähti Zidanesta tehtyyn dokumenttielokuvaan ja videoteokseen Zidane: A 21st Century Portrait (Douglas Gordon & Philippe Parrero). Kamera fokusoi pääasiassa päähenkilöön, Zidaneen, kokonaisen pelin ajan.

zidane_sandretto_1_low_825_550_90 (002)
Näkökulman merkitys

Huomasimme, että yhteen pelaajaan fokusoiminen antaa pelistä merkittävästi erilaisen kuvan kuin perinteinen jalkapallomatsi, jossa fokus on yleensä pallossa. Palloon keskittynyt kamerakuva dokumentoi vauhdikasta peliä, jossa pelaajat juoksevat pallon perässä ja kamppailevat pallosta – jalkapallomatsissa juoksevat kussakin tilanteessa juuri ne pelaajat, joilla on mahdollisuus ehtiä palloon.

Yksittäisen pelaajan näkökulmasta peliin kuuluu kuitenkin paljon odottelua. Pelaajan pitää olla valppaana ehtiäkseen palloon, kun se tulee kohdalle, mutta kaikkiin palloihin ei juosta. Sen sijaan pitää ennakoida, odottaa vuoroa ja asettua niin, että voi vastata toisten pelaajien syöttöihin. Peli ei ole yksilösuoritus vaan sitä rakennetaan yhdessä.

Zidane-dokumentissa näkyi myös, että dokumentti oli tehty tähden uran lopulla; dokumentista paistoi väsymys. Pelaaja oli paikoitellen kuin vanha leijona tai kehäraakki – valmiina viimeiseen otteluun, joka koituu kohtaloksi. Pohdimme jonkin verran, kummasta hitaudessa oli enemmän kyse, uran loppuvaiheeseen liittyvästä väsymyksestä vai siitä, että olemme tottuneet katsomaan pelejä niin, että kamera keskittyy pallollisiin pelaajiin. Todennäköisesti molemmista.

Jalkapallosta vuorovaikutukseen

Keskustelimme myös siitä, että peliuraansa aloittelevat lapset juoksevat tyypillisesti rykelmänä pallon perässä. Oman paikan pitäminen ja siinä pysyminen on oppimisen tulos – lasten pitää erikseen opetella olemaan juoksematta jokaiseen palloon. Ja edelleen: samaa voisi soveltaa myös vuorovaikutukseen; vuorovaikutuksen onnistuminen edellyttää, että kaikki eivät ole äänessä yhtä aikaa, tai jalkapallometaforan mukaisesti, juokse kaikkiin palloihin. Sen sijaan pitäisi pystyä sijoittumaan siten, että voi vastaanottaa syöttöjä toisilta pelaajilta.

Edellisten tapaamisten keskustelut läsnäolosta voisivat sopia myös tähän yhteyteen; vuorovaikutuksen sujumisen kannalta olisi eduksi, että puhujat olisivat riittävän läsnä toisilleen ja keskittyisivät pelin rakentamiseen yhdessä, sen sijaan että yrittäisivät yksin läpi ja pyrkisivät pelkästään puskemaan palloa maaliin. Vuorovaikutuspelin sujuminen edellyttää, että pelaajat ovat valppaina ja vastaavat syöttöihin.

Objektiivisuuden illuusiosta subjektiiviseen kokemukseen

Tapaamisen lopuksi pohdimme tieteen ja taiteen erilaisia tapoja tuottaa materiaalia. Mietimme myös, mitä voisimme mahdollisesti oppia katsomastamme dokumentista. Totesimme, että videoaineistoihin perustuva vuorovaikutustutkimus fokusoi helposti palloon: analysoimme sitä, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu, mutta katvealueet, pallottomat pelaajat, jäävät helposti huomaamatta.

Jos pallottomat pelaajat onnistutaankin huomaamaan, heidän osallisuutensa dokumentoiminen on haastavaa. Esimerkiksi keskustelunanalyyttisissa tutkimuksissa paljon puhuvat osallistujat tuppaavat nousemaan enemmän esiin, koska tutkimus fokusoi siihen, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu. Näennäinen tapahtumattomuus jää näkyvien tapahtumien varjoon.

Toisaalta tämä ei ole pelkästään vuorovaikutustutkimuksen ongelma. Esimerkiksi kyselytutkimuksessa vastaaja voi jättää tyhjän paperin, josta pystytään päättelemään vain se, että osallistuja ei syystä tai toisesta vastannut kyselyyn. Videosta voimme sentään havaita monenlaisia osallistumisen tai osallistumattomuuden muotoja, joskaan ne eivät aina tule dokumentoiduksi tutkimuksissa. Videoaineistoja analysoitaessa on myös muistettava, että video ei koskaan esitä todellisuutta sellaisena kuin osallistujat sen kokevat. Voimme esimerkiksi nähdä, mihin osallistujat katsovat, mutta emme silti tiedä, mitä he näkevät.

Taiteen tavat tuottaa materiaalia tähtäävät pikemminkin kokemuksen välittämiseen. Zidane-dokumentissa yhteen pelaajaan fokusoiminen antoi pelistä selvästi erilaisen kuvan kuin perinteinen jalkapallo-ottelu. Esimerkiksi pelitilanteen seuraaminen oli hankalaa, kun kamera ei näyttänyt tulostaulua eikä sitä, milloin pallo osui maaliin. Mahdollisesti dokumentti kuitenkin kuljetti katsojaa lähemmäs päähenkilön, tähtipelaajan, kokemusta. Samalla se välitti jalkapallo-ottelun kulttuurista merkitystä spektaakkelimaisena massatapahtumana, omana kulttuurin muotonaan, joka ylittää ajan, paikan ja kansallisuuksien rajoja.

Marjo

(Kuva: Sauli Sirviö)