Maistiaisia näyttelystä ja esityksestä

6.8.2015

022

029B

010B

026

006B

”Halusimme tietää, mihin ryhmäläiset kokevat kuuluvansa ja miksi. Esiin nousi mietteitä luonnosta, Suomesta, uskonnosta ja mediasta. Toisille luonto tuntui kodilta, toisia se hirvitti. Valtaosalle tuli kiusallinen olo nationalismista. Leijonakorut saivat kyytiä, samoin mietteet samankaltaisuutta ajavasta Suomesta. Suomeen synnytään, mutta silti tänne on toisinaan vaikea kuulua. Kokemukset ulkopuolisuudesta ovat yllättävän yleisiä. Uskonto jakoi ryhmäläisten ajatukset, mutta heidän suhtautumisensa eri vakaumuksia kohtaan on ollut käsinkosketeltavan kunnioittavaa. Tästä meillä on heiltä paljon opittavaa.”

(Elinan ja Saran sanat ohjelmalehtisessä)

Näyttely on ilmainen ja auki Stoan galleriassa (Turunlinnantie 1) perjantaihin 14.8. saakka.

Esityksestä minulla ei ole kuvia, vain ajatuksia ja tuntemuksia. Se oli valloittava mosaiikki, joka muodostui kuulumisen ja kuulumattomuuden, ulkona ja sisällä olon, kyseenalaistamisen ja naurun hetkistä. Esitys oli muovautunut valtavasti vielä viimeisen viikon aikana, viime keskiviikosta, jolloin olimme viimeistä kertaa kuvaamassa harjoituksia. Hajanaiset kohtaukset olivat löytäneet paikkansa kokonaisuudessa ja esiintyjien eleissä oli varmuutta ja uskallusta.

Menkää itse katsomaan!

Katja

Ensi-illassa tänään!

5.8.2015

Tänään on päivä, jona kesätyöprojektilaisten astuvat Stoan Musiikkisalin lavalle ensimmäistä kertaa niin, ettei katsomo olekaan tyhjä. Viiden viikon pikakurssi taiteen tekoon ja oman ilmaisun löytämiseen on tuottanut teoksen, jota pääsemme tänään todistamaan. Jännittää ja innostuttaa, minuakin.

Siis: tervetuloa katsomaan ryhmälähtöistä esitystä kuulumisesta ja kuulumattomuudesta; yhteisöistä, niihin luottamisesta ja uskomisesta. Kuuluuko! ensi-illassa Stoassa (Turunlinnantie 1, aivan Itäkeskuksen metroaseman ja Itiksen läheisyydessä) tänään klo 18, toinen ja viimeinen esitys huomenillalla samassa paikassa samaan aikaan.

Esityksen lisäksi kesätyöprojektilaiset ovat tuottaneet samoista teemoista kumpuavan näyttelyn, jonka avajaiset ovat tänään klo 17 Stoan galleriassa. Tervetuloa myös sinne!

Katja

kuva: Susanna Kesänen/Kansallisgalleria

Purkissa!

31.7.2015

Kuluneen viikon keskiviikkona kävimme viimeistä kertaa Stoassa kuvaamassa Kesätyöprojektin harjoituksia. Ennen seuraavan keskiviikon ensi-iltaa kesätyöprojektilaisilla on siis täysi työrauha esityksen hiomista ja harjoittelua varten. Vaikka harjoitusten kuvaukset ovat päättyneet, kasvaa tämän kesän aineistomme vielä osallistujien loppuhaastattelujen verran. Haastattelut käymme tekemässä esitysten jälkeen.

Vaikka varsinaiset kuvaukset onkin purkissa, riittää aineiston parissa vielä tehtävää. Jotta kerätty aineisto saadaan käytettävään ja hallittavaan muotoon, käymme seuraavaksi purkamaan nyt heinäkuussa kuvattua materiaalia. Purkamisella tarkoitan tässä yhteydessä videoiden ja ääninauhojen leikkaamista luonteviin pätkiin sekä näiden pätkien nimeämistä ja järjestelyä. Pätkittävää riittää, sillä nopean laskutoimituksen mukaan ääni- ja videotiedostoja on kertynyt yhdeksältä päivältä peräti 234 tuntia! Melkoinen määrä.

Aineiston pätkimistä aloitettaessa pääsee jälleen kurkistamaan Kesätyöprojektin alkuvaiheisiin. Ensimmäisen ja viimeisen kuvauspäivän välillä on tapahtunut vaikka ja mitä! Kehityskaari on huima. On ollut mielenkiintoista seurata läheltä, kuinka esitys on muovautunut ja kuinka palasista on alkanut rakentua yhtenäinen kokonaisuus. Ryhmälähtöistä työskentelyä on ollut ilo seurata. Odotan tulevaa ensi-iltaa innokkaana!

Jonna

PS. Kuuluuko! Stoassa 5.8. klo 18 ja 6.8. klo 18. Näyttelyn avajaiset 5.8. klo 17. Näyttely avoinna 6.–14.8.

Toinen työviikko: Suuntia ja sulamista

27.7.2015

Siirryimme keskustasta Kiasma-teatterista Itäkeskukseen Stoaan. Tämä oli ensimmäinen kokonainen työviikko. Maalasimme peiteväreillä paperille pienen pätkän aitaa kunkin päivän teeman mukaan Saran opastuksella. Maanantaina maalattiin aidat lämpimillä väreillä, tiistaina toisiinsa kuulumattomilla väreillä ja keskiviikkona käytettiin mahdollisimman tummia ja vaaleita sävyjä.

Aloitimme näyttelijäntyön harjoitteiden tekemisen Elinan johdolla. Hiki virtasi, kun sulettiin, sännättiin, stopattiin ja mentiin välillä lankkuasentoon. Etsimme aktiivista keskustaa suuntien, Alexander-tekniikan ja Mihail Tšehovin metodien avulla. Avasimme ja suljimme näkymättömiä kehojamme ja tutkimme, mistä ja milloin liike lähtee ja miltä se tuntuu sisäisesti. Improilimme kehollisesti ja sanallisesti. Kirjoitimme monologeja johonkin kuulumisesta, kuulumattomuudesta ja esineistä, joita ei enää voi saada.

Torstaina kokoonnuimme Kiasman seminaarihuoneessa ja katsoimme ryhmäläisten kuvaamia videoita. Tonyn liikkuvien valokuvien kaltaisissa aamuvideoissa ei ollut lainkaan puhetta, mutta vekkulit ilmeet puhuivat sitäkin enemmän. Keskustelimme Saulin kanssa siitä, millaisia asioita aiomme videoida.

Iltapäivällä lähdimme Didrichsenin taidemuseoon. Museo sijaitsee Helsingin Kuusisaaressa. Sen ulkoalueilla on esillä paljon modernia ja nykykuvanveistoa. Veistospuisto on julkinen ja ainoa laatuaan pääkaupunkiseudulla, sillä siellä voi käydä myös museon ollessa suljettu. Nautimme auringosta ja maisemista meren rannalla. Pääsimme jättämään jälkiä luontoon ja tekemään itse maataidetta kävyistä, kukista, sammalesta, oksista, hiekasta, kivistä ja mustikoista. Tutustuimme taiteilija Kaarina Kaikkosen installaatioon Valssi elämälle, joka on toteutettu Didrichsenin taidemuseon 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Puista roikkuu yli 2 000 eriväristä paitaa, jotka museokävijät ovat lahjoittaneet. Teos toi mieleen pyykkipäivän, vaatekaupan ja että ”mulla vois olla enemmän flanellipaitoja”.

Perjantaiaamuna katselimme jälleen ryhmäläisten kuvaamaa videomateriaalia. Idil näytti koosteen Didrichsenin-retkestä, ja oli hauskaa katsoa, kuinka hauskaa meillä oli. Nico fillaroi videoissaan hurjaa vauhtia pitkin Helsingin katuja ja hiekkateitä. Nirozin kuvaamissa videoissa taustalla soi Sibelius. Ne toivat mieleen ylpeyden suomalaisuudesta ja suomalaisesta säveltäjästä. Työskentelimme ensimmäisen tekstipätkän parissa ja heittelimme pallolla toisillemme lauseita. Tekstin tunnelma rentoutti mukavasti. Mikä olisikaan leppoisampaa kuin maata nurmella kissan vieressä ja seurata taivaalla seilaavien pilvien liikettä.

Iltapäivällä pidettiin monenlaisia työpajoja. Sauli opetti videoiden editoimista Final Cut Pro -ohjelman avulla. Niroz innosti koko ryhmän vatsatanssin saloihin. Hänen kotimaassaan kaikki oppivat tanssimaan, mutta meille muille oli vaikeaa heiluttaa käsiä, lonkkia ja vyötäröä musiikin tahdissa. Vatsatanssissa tärkeintä on nauttiminen ja hauskan pitäminen. Seuraavalla kerralla Niroz lupasi opettaa meille ryhmätanssin. Trampoliinivoimistelua harrastanut Idil valmensi meitä hyppimään trampoliinilla. Kaiken lähtökohta on jännehyppy: vartalon täytyy olla suorana ja tiukkana kuin rautalanka. Tony näytti YouTubesta videoita, joissa opastettiin meikkaamaan tyylillä. Lopuksi Diego kertoi lyhyesti ukulelen historiasta ja soitti blues-tyyppisen sävelmän. Kaikkea tätä voidaan hyödyntää työskentelyssä ja lopullisessa esityksessä.

Meitä nuoria taiteilijoita tuleva esitys jännittää enemmän tai vähemmän. Mielessä on paljon kysymyksiä: tuleeko kaikille oma monologi, jaetaanko monologeja usean ihmisen kesken (eli tuleeko niistä dialogeja)? Minkä muotoinen esitys on? Tanssimmeko? Laulammeko? Yksi asia on ainakin varmaa. Näyttämöllä tulee olemaan trampoliini!

Until the next time eli tsiigaillaan kulmilla!

Diego

Didrichsenin taidemuseovisiitin ikuisti Idil.

Tutkijoita ja tutkimusaiheita

22.7.2015

Kuinka suuri tutkimusryhmänne on ja millaisia asioita tutkitte?

Liisa Raevaara: Ryhmämme toimii Helsingin yliopiston Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa huippuyksikössä. Siellä työskentelee tutkijoita, jotka tekevät vuorovaikutustutkimusta, sekä sosiologeja että kielentutkijoita. Tutkimusmenetelmä, jota käytämme, on nimeltään keskustelunanalyysi. Se perustuu yksityiskohtaiseen todellisten vuorovaikutustilanteiden analyysiin. Analyysia varten litteroimme keskustelut, mutta meitä kiinnostaa myös kehollinen vuorovaikutus, eleet ja liikkuminen. Minusta vuorovaikutustutkimukselle on selviä kytköksiä teatterin tekemiseen, koska siinäkin vuorovaikutus on niin monella tavalla keskeistä.

Jonna Malaska: Olen suomen kielen maisterivaiheen opiskelija ja toimin hankkeen tutkimusavustajana. Tämän lisäksi teen pro gradu -tutkielmaa hankkeeseen liittyen. Graduni aineistona käytän materiaalia, joka on kuvattu viime kesän URB kesätyöprojektin harjoituksissa, ja tutkin sitä, minkälaisia direktiivejä ohjaajat harjoituksissa käyttävät. Tutkimuksessani tulen siis tarkastelemaan millaisin kielellisin ja kehollisin keinoin harjoituksiin osallistuvien nuorten toimintaa ohjaillaan haluttuun suuntaan.

Laura Ihalainen: Olen juuri aloittanut hankkeen väitöskirjatutkijana. Olen opiskellut muun muassa suomen kieltä ja draamakasvatusta. Tavoitteenani on tarkastella teatterin tekemistä vuorovaikutustutkimuksen näkökulmasta. Olen kiinnostunut erityisesti osallistujien vuorovaikutustaitojen kehittymisestä kesätyöprojektin aikana.

Liisa: Ryhmään kuuluu myös post doc -tutkija Marjo Savijärvi. Marjo on tutkinut väitöskirjassaan oppimista vuorovaikutuksessa, ja se on hänen tutkimuskohteensa myös tässä hankkeessa. Hän on kiinnostunut myös siitä, millainen merkitys taiteella on oppimisessa. Itse olen suomen kielen tutkija. Olen ollut mukana hankkeissa, joissa on tarkasteltu monenlaisia vuorovaikutustilanteita, esimerkiksi lääkärin vastaanottoja ja asiointeja kioskilla ja Kelan toimistoissa. Olen tutkinut muun muassa selityksiä, joita ihmiset esittävät omalle toiminnalleen. Selitykset tuovat usein ilmi sen, millaisia tekoja ja toimintatapoja ihmiset pitävät selittämistä vaativina, muiden odotuksista ja tavanomaisesta toiminnasta poikkeavina.

Tomi Visakko: Minun taustani on kielentutkimuksessa ja antropologiassa. Hankkeessa teen pääasiassa etnografista tutkimusta. Olen paikalla kesätyöprojektin harjoituksissa koko ajan ja kirjoitan muistiin, mitä tapahtuu. Analysoin myös kuvia ja kirjoituksia, joita kesätyöprojektin osallistujat tekevät. Haluaisin tutkia esimerkiksi sitä, miten fiktiiviseksi hahmoksi muuntautuminen tapahtuu, miten ihmiset käyttävät itseään ja kehoaan välineenä rakentaessaan näyttämöroolia. Antropologian näkökulmasta kiinnostavaa on, millainen suhde on arkisella toiminnalla ja taiteen tekemisellä. Usein ihmiset eivät ole kovin tietoisia siitä, miten he arkielämässä toimivat. Mutta poikkeamat tavanomaisesta ja odotuksenmukaisesta tekevät usein näkyväksi myös tiedostamattomia rutiineja. Tavallista elämää ja sen toimia ei yleensä tarvitse harjoitella, joten taiteen tekeminen voi olla hyvin erityinen kokemus. Voi harjoitella roolia ja leikitellä sillä.

Teillä on kaikilla omat tutkimusaiheet, mutta teette yhteistyötä kerätessänne aineistoa ja analysoidessanne sitä?

Liisa: Kyllä, mahdollisimman paljon. Kun tekee keskustelunanalyyttista tutkimusta, on hyödyllistä ja tarpeenkin työskennellä ryhmässä. Kun analysoidaan aineistoa, eri ihmiset huomaavat siinä eri asioita. Mutta ei se koske vain keskustelunanalyysia, vaan ryhmässä toimiminen on yleensäkin ihanteellinen tapa tehdä tutkimusta. On myös hyvin hyödyllistä tehdä työtä taiteentekijöiden kanssa. Taide on meille uusi alue. Tuntuu, että se on jo nyt vaikuttanut minuun. On niin hienoa ja mukavaa oppia uutta, esimerkiksi kun Elina ja Sara ovat kertoneet meille heidän oman työnsä lähtökohdista ja tavoitteista. Ja silti luulen, että tutkijoiden ja taiteilijoiden työllä on paljon yhtymäkohtia: esimerkiksi sen pohtiminen, miten olet vuorovaikutuksessa.

© URB-lehti 2015, s. 13